• Vauvat

    Vauvan uni

    Voi kun tätä oppisi ymmärtämään niin elämä olisikin paljon helpompaa. Yöunet on meillä ollut jo pitkään suht helppoja, mutta päiväunet on kyllä välillä sellaista pään seinään hakkaamista, ettei tosikaan… Välillä vauva nukkuu kaksi tuntia ja välillä puoli tuntia – sitä ei oikein koskaan tiedä etukäteen. Myös päiväunille nukahtaminen on melko tiedettä. Helpoimmalla pääsisi, jos jaksaisi aina rullailla tuolla ulkona rattailla, muttei sitäkään ihan joka päivä kahta kertaa jaksa. Tässä muutamia meidän käyttämiä ”jippoja” sekä yö- että päiväunille. White noise Meillä on alusta asti ollut käytössä kännykässä äppi tätä varten. Siitä saa valita erilaisia ääniä, mutta me ollaan alusta asti menty ihan perus kohinalla. Ilmeisesti tämä kohina jäljittelee ääntä, jota vauva…

  • Kauneudenhoito

    Ihonhoitorutiinit

    Mulla on ollut melko samanlaiset ihonhoitorutiinit jo monta vuotta. Mulla on muutama luottotuotemerkki, joita käytän. Kun tuote loppuu, niin ostan sitä jostain verkkokaupasta muutaman uuden, joten mulla on melkein aina laatikossa varastossa esimerkiksi seuraava kasvovesipullo. Ihonpuhdistus Käytän ite Huxleyn ihonpuhdistusainetta. Törmäsin siihen joskus jossain blogissa ja ostin testiin. Tykkään siitä tosi paljon, koska se on helppokäyttöinen eikä kuivata ihoa. Lisäksi siinä on sopivan neutraali tuoksu. Huxleyta saa nykyään monesta eri kauneuden verkkokaupasta ja lisäksi esimerkiksi Sokokselta tai Stockmannilta. Kasvovesi Myös kasvovesi mulla on Huxleyltä. Laitan sitä käsin kasvoille puhdistuksen jälkeen – en käytä pumpulia sen levittämiseen, jotta sitä ei mene hukkaan. Kasvovesi imeytyy kasvoille aina sekunneissa, huomaa, että kasvot tarvitsevat…

  • Terveys

    Suosikkiravintolat Helsingissä

    Mä rakastan ravintoloissa syömistä, harmi kyllä sitä on viime aikoina tullut tehtyä liian vähän. Muutaman kerran ollaan kuitenkin näin korona-aikanakin päästy ulos syömään. Tässä muutama poiminta, missä mä oon viime aikoina tykännyt syödä. Albina Albina on Vallilassa sijaitseva ravintola ja suht uusi. Täällä voi tilata joko erillisiä annoksia tai kokonaisen menun. Suosittelen jälkimmäistä niin pääsee maistamaan erilaisia juttuja. Ei oo myöskään mitenkään pahan hintainen! Etenkin risotto oli mun mielestä loistava. Myös sisustus on tosi kiva ja henkilökunta tosi ystävällistä. Alkuun tarjoiltava leipä oli aivan taivaallista! Seuraavaksi haluaisin kokeilla Albinan aamiaista. read more

  • Vauvat

    Vauvan tarvikkeet

    Parhaat hankinnat vauvalle Saan usein kysymyksen siitä, mitkä meidän taloudessamme ovat olleet tarpeellisimmat hankinnat vauvalle. Listaan tässä asioita, joille meillä on ollut paljon käyttöä. Hyvät vaunut Käytettiin melko paljon aikaa vaunujen valintaan. Kävimme useissa eri liikkeissä kokeilemassa erilaisia vaunuja. Meidän valintamme oli Cybex Priam -vaunut. Tärkeimpiä syitä Priamien valinnalle olivat, se että ne mahtuvat hyvin meidän hissiin ja se, että työntökorkeus on helposti säädeltävissä (minä ja mieheni olemme hyvin eri pituisia). Lisäksi tämä malli miellytti silmää. Väriksi meillä valikoitui kokomusta runko ja harmaa vaunukoppa/ratasosa. Olemme olleet näihin hyvin tyytyväisiä. Suosittelen ehdottomasti panostamaan vaunuihin, sillä ainakin meidän perheessä ne ovat olleet kovalla käytöllä ja olisi kurjaa, jos joka päivä ärsyttäisi niitä…

  • Vauvat

    Vauvan syyspukeutuminen

    Miten se aina onkin niin, että syksyllä on niin vaikeeta tietää, mitä ulos pitää pistää päälle. Itsellä se on vähän helpompi, kun voi laittaa muutaman kerroksen ja ottaa sitten pois, jos siltä tuntuu. Vauvasta taas on vähän vaikea sanoa, onko sillä kylmä vai kuuma. Vauvankin kanssa ollaan menty nyt kerroksilla ja meillä on käytössä seuraavat vaattet. Merinovillahaalari Äitiyspakkauksessa tullut merinovillahaalari on ollut meillä kovassa käytössä. Se on mukavan ohut ja helppo pukea ja lisäksi villa hengittää hyvin, eli vauvalla ei pitäisi tulla hiki. Lisäksi tässä saa kivasti käännettyä hihat ja lahkeet tumpuiksi ja ”sukiksi”. Tää taitaa olla kokoa 68/74 eli menee meillä varmaan vielä pari kuukautta. Sitten täytyy käydä ostamassa…

  • Muoti

    Ihana syyspukeutuminen

    Vaikka onkin haikeaa, että kesä on ohi, on syksyssä myös hyviä puolia. Suurin niistä on se, että saa kaivaa esiin syysvaatteet ja -kengät. Pukeutumisen osalta syksy on mielestäni ihan paras vuodenaika. Ei ole vielä liian kylmä, eli ei tarvitse miettiä kaikessa pukeutumisessa sitä, että onhan vaate tarpeeksi lämmin. Syksyllä voi myös käyttää vaatteita tosi monipuolisesti. Mun syyspukeutumisen kulmakivet ovat seuraavat. Isot neuleet Ihan parasta – piiloutuminen isoihin neuleisiin. Kuinkakohan monta neuletta mulla tuolla kaapissa on – en uskalla laskea. Tällä hetkellä suosikkejani ovat etenkin pitkät ja ylisuuret neuleet, jotka tulevat reiden yläosaan. Näitä voi yhdistää niin monien asujen kanssa ja lisäksi ne antavat vähän armoa kropalle. En oikein enää osaisi…

  • Muoti

    Kesän paras hankinta

    Mulla on ollut jo kauan aivan ihana Marimekon kylpytakki, joka on paksua froteeta. Tätä käytän kotona aina aamuisin ja iltaisin ennen kun puen päälle tai ennen kun meen nukkumaan. Kesällä oli kuitenkin niin sairaan kuuma, ettei ollut mitään mahdollisuuttakaan käyttää tätä suht paksua aamutakkia. Onneksi mun kaveri vinkkasi omasta aamutakistaan, jonka oli ostanut Hennesiltä. Klikkailin itselleni heti samanlaisen. Aamutakki on 100 % pellavaa ja ihanan kevyt ja viileä. Itelläni on se harmaan, siinä on vyö ja se tulee reiden puoliväliin. Tää oli ihan kesän paras hankinta! Otin tän mukaan myös kaikille mökkireissuille. Mökillä ei heti aamulla halua pukea vaatteita päälle, mutta ei oikein kehtaa pyöriä yöpuvussakaan. Tää oli loistava vetää…

  • Vauvat

    Vauvan harrastukset

    Joskus päivät kahdestaan kotona vauvan kanssa voivat tuntua vähän pitkiltä, joten on tosi kiva, että meillä on nyt pari harrastusta, joissa käydään yhdessä. Toki nähdään myös kavereita ja heidän lapsiaan aina silloin tällöin, ettei mene ihan kotona kököttämiseksi. Me ollaan käyty nyt kesän lopusta asti muskarissa, mikä on ollut aivan ihanaa. Meidän vauva viihtyy siellä tosi hyvin, hän tykkää, kun ympärillä on säpinää. Muskarissa lapset ovat 0,5-2 vuotiaita, eli ihan mukavasti hajontaa. Isoimmat jo kävelee ja pienet köllöttelee tyytyväisinä vanhempien sylissä. Toisena harrastuksena meillä on vauvauinti, joka on sekin ollut tosi hauskaa. Siellä leikitään altaassa yhdessä erilaisia juttuja ja harjoitellaan sukeltamista. Meidän vauvan mielestä parasta on työntää kaikki uimalelut suuhun,…

  • Matkailu

    Matkustaminen vauvan kanssa

    Olemme alusta asti halunneet reissata vauvamme kanssa mahdollisimman paljon, jotta hän tottuisi siihen, että maisemat ja paikat vaihtuvat. Koronan vuoksi tämä on alkuun ollut vähän hankalaa, mutta olemme kuitenkin saaneet jo matkailtua niin koti- kuin ulkomailla. Vauva on ollut mukana niin autossa, junassa kuin lentokoneessakin. Automatkustaminen on meidän perheessä välillä vähän hankalaa, sillä vauvamme ei viihdy kovin hyvin paikallaan. Automatkat alkoivat olla yhtä itkua, kun vauvaa ärsytti olla turvakaukalossa. Toinen meistä vanhemmista istuu aina hänen kanssaan takapenkillä, mutta tämäkään ei tunnu auttavan. Me vaihdoimmekin aika aikaisin turvakaukalosta turvaistuimeen, jossa vauvalla on vähän enemmän tilaa liikutella esimerkiksi jalkojaan ja josta hän näkee vähän paremmin ulos. Tämä ratkaisi ongelmaa vähän, mutta ei…

  • Terveys

    Kevyt Ruokavalio

    Kesän ja rantakelien lähestyessä olen miettinyt miten voisin päästä nopeasti, tai ainakin jollakin lyhyt-keskipitkällä aikavälillä parempaan kuntoon. Olen nyt lukenut lukuisia oppaista kevyestä ruokavaliosta, kuntoilusta, nukkumisesta yms. mitkä vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin ja kuntoon. Isoin ongelma tässä on AIKA. Nykyinen päivärytmini ei vain mahdollista sitä että voisin syödä kevyttä ruokavaliota tai urheilla joka päivä tai nukkua pitkään. Ruokavalioni tällä hetkellä on se mitä Wolt pystyy toimittamaan ja mitä eineshyllystä löytyy kaupasta. Puolestaan urheilu tulee kysymykseen vain max. kerran viikossa! Noh.. asian ei kuitenkaan välttämättä pidä olla näin! Nimittäin tässä ongelmassa (ainakin ilmeisesti) auttaa hyvä suunnittelu. Eli niinkuin usein kuuleekin – hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Eli päätin ottaa tästä opiksi…