Matkailu

Matkustaminen korona-aikana

Mulla on ollut aivan kauhea matkakuume viimeiset 1,5 vuotta, kun koronan vuoksi ei ole voinut matkustaa ulkomaille samalla lailla kuin ennen. Viime vuoden kesällä tilanne oli onneksi Euroopassa vähän parempi, joten silloin hyödynsimme tilaisuuden ja varasimme lennot Keski-Eurooppaan. Matkustaminen oli vähän outoa, kun lentokenttä oli lähes autio ja kaikilla oli maskit päällä. Itse kohteessa sen sijaan oli aika ihanaa, kun yleensä täynnä olevat turistinähtävyydet olivat tosi rauhallisia ja saimme katsella ympärillemme rauhassa.

Lisäksi olemme viime vuosina matkustelleet kotimaassa paljon enemmän kuin tavallisesti. Tämä on ollut tosi kivaa, mutta se ei kuitenkaan itselle ole ihan sama asia kuin ulkomaille lähteminen. Toki tässä on ollut se plussa, että koska ollaan etätöissä, niin matkustaa voi myös arkisin – etätöitä kun voi tehdä lähes mistä vain.

Nyt kun korona vaikuttaa taas rokotusten myötä vähän rauhoittuvan, olemmekin jo varanneet pari matkaa. Ainakin Finnairilla on tällä hetkellä tosi joustavat muutosehdot, joten tässä epävarmassakin tilanteessa uskaltaa varata lennot. Muistaakseni vielä pari päivää ennen lentoa päiviä voi muuttaa, joten jos ei nyt syksyllä päästä matkaan niin siirretään sitten lennot vaikka ensi keväälle. Olemme varanneet lennot Lontooseen ja lisäksi yhden kaukomatkan, josta voin kertoa lisää myöhemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *