Muoti

Tuliaisia Milanosta

Olin kavereitteni kanssa pitkän viikonlopun (perjantain ja maanantain otin vapaata töistä) Milanossa. Kaupunki oli aivan ihana, ja siellä oli yhtenä päivänä jopa niin lämmin, että kattoterassilla tokeni olla pelkässä t-paidassa vaikka oli kyseessä marraskuu!

Ostin Milanosta toki itselleni paljon muotia, kuten Victorias secretin kylpytakin, hajusteita, talvivaatteita ja sen sellaista. Teen niistä ehkä tuonnempana erillisen kirjoituksen kun saan räpsittyä kaikista tuotteista kuvia. Yksi tuote on kuitenkin ylitse muiden, josta halusin nyt per oitis kirjoittaa, nimittäin Chiarugin nahkalaukku (kuvassa) jonka ostin miesystävälleni tuliaisiksi. Olen noin 10 vuoden verran nalkuttanut hänelle että ostaisi kunnon laukun itselleen (hänellä on reikäinen 10 euron Alibabasta ostama jätesäkki käytössä jonka hän osti noin 10 vuotta sitten). Huom! Tämä ei ole mikään kaupallinen yhteistyö Chiarugin tai minkään muunkaan tuotteen/valmistajan kanssa 🙂

Tämä nahkalaukku kuitenkin päätyi haaviini vasta lentokentällä kun olin matkaamassa takaisin kotiin. Aluksi ajattelin että ostan hänelle vain hajuveden tai bokserit tms. tax-free kaupasta, mutta tämä loisti kauneudellaan Chiarugin pienen lentokenttämyymälän ikkunan läpi. Astuin varovasti kauppaan sisään ja tervehdin kauppiasta “Buongiorno!” jonka jälkeen viittoilin laukkuun päin. Tästä noin kaksi minuuttia ja sanoin huonosti englantia puhuvalle kauppiallee “I take” 🙂

Olin siis niin ihastunut laukkuun. Laukku vaikutti super laadukkaalta, siinä on loppu elämän takuu joka kattaa kaikki mahdolliset viat mitä ilmenee e.g. saumoissa, vetoketjuissa, kahvoissa jne. jotka eivät mene “normaalin kulutuksen” piikkiin. Laukku on erittäin tilava, joskin se on kuitenkin kannettaessa suhteellisen kompaktin oloinen. Tämä johtuu sen päätyjen “pyöreähköstä” muotoilusta ja siitä miten laukku on ommeltu kasaan. Rakenne on tosi vankka. En ole varma mistä nahasta tuote on tehty, joskin luin Chiarugin sivustolta että kaikki laukut tehdään käsityönä Toscanassa ja yritys on kulkenut samassa perheessä isältä pojalle. Laukussa on myös pitkä kantohihna (nahkaa) ja ulkopuolella pieni säilytystila, missä voi säilyttää e.g. laturinjohtoa tai muuta sellaista jota tarvitsee ketterästi laukusta kun matkustaa.

Chiarugilla näytti olevan liikkeessä myös muita aivan erittäin hienoja läppärilaukkuja, reppuja tai lompakoita. Kaikki näytti olevan käsintehty nahasta ja kaikissa oli tietynlainen Vintage -look josta mieheni tykkää. Kuvan laukulle tuli hintaa 330 euroa joka tuntui minusta erittäin edulliselle näin hienosta käsityöstä ottaen vielä huomioon laukun iso koko.

Miesystäväni oli erittäin tyytyväinen tähän tuliaiseen ja heitti per oitis vanhan laukkunsa roskiin. Suosittelen tutustumaan Chiarugin tuotteisiin täällä https://chiarugifirenze.it/en/
Huom! tämä ei edelleenkä ole mikään kaupallinen yhteistyö Chiarugin kanssa 🙂

Jään odottamaan mitä miesystäväni tuo ensi kerralla minulle matkoiltaan tuliaisiksi :-=)

Millaisia ihania tuliaisia te olette ostaneet (tai saaneet)?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *