-
Matkustaminen itä-thaimaaseen (matkailu)
Olen suunnitellut perheeni kanssa nyt koko syksyn ajan pidempää reissua jonnekin lämpimään, halpaan ja helppoon maahan. Helpolla tarkoitan sitä, että siellä ei tarvitsisi juurikaan miettiä miten pääsee paikasta A paikkaan B ja että ihmiset ymmärtävät Englantia. Vaihtoehtoja joita pohdimme oli monia. Mietimme aluksia etelä-amerikkaa, mutta sinne matkaaminen kestää turhan kauan, sekä lennot etelä-amerikkaan ovat lähtökohtaisesti aika tyyriitä. Lisäksi etelä-amerikan valtiot eivät ole mitenkään erityisen edullisia. Lopuksi päädyimme Thaimaaseen, sillä siellä sijaitsee meidän tuttavapariskunnan isän kesämökki joka olisi vapaana alkuvuodesta. Näin ollen lähdimme kuin lähdimmekin suunnittelemaan reissua kahden perheen voimin Itä-Thaimaaseen! read more
-
Matkustaminen vauvan kanssa
Olemme alusta asti halunneet reissata vauvamme kanssa mahdollisimman paljon, jotta hän tottuisi siihen, että maisemat ja paikat vaihtuvat. Koronan vuoksi tämä on alkuun ollut vähän hankalaa, mutta olemme kuitenkin saaneet jo matkailtua niin koti- kuin ulkomailla. Vauva on ollut mukana niin autossa, junassa kuin lentokoneessakin. Automatkustaminen on meidän perheessä välillä vähän hankalaa, sillä vauvamme ei viihdy kovin hyvin paikallaan. Automatkat alkoivat olla yhtä itkua, kun vauvaa ärsytti olla turvakaukalossa. Toinen meistä vanhemmista istuu aina hänen kanssaan takapenkillä, mutta tämäkään ei tunnu auttavan. Me vaihdoimmekin aika aikaisin turvakaukalosta turvaistuimeen, jossa vauvalla on vähän enemmän tilaa liikutella esimerkiksi jalkojaan ja josta hän näkee vähän paremmin ulos. Tämä ratkaisi ongelmaa vähän, mutta ei…
-
Kesälomareissut
Olen pitkään nyt miettinyt mitä tehdä tulevana kesänä. Kesälomia minulla on tänä vuonna jopa suunnitteilla 7 viikkoa!! Jotain pitäisi tehdä ja ulkomaille en uskalla varata lentoja koska corona. Viime vuonna koronasta johtuen kaikki matkat peruttiin ja menetin siinä samassa sievoisen summan rahaa, koska matkanjärjestäjät ottivat omia siivujaan rahojen palautusten yhteydessä. Olen pitkälti tullut siihen lopputulokseen että kesälomareissuni keskittyy tänä vuonna matkailuun Suomessa ja kohteena KILPISJÄRVI! Kilpisjärvellä on tutkimukseni mukaan paljon tehtävää ja näin corona-aikaan myös isot välimatkat kaikkiin, myös muihin ihmisiin. Eli toisin sanoen täällä voi eräjormailla huoleetta hienoissa maisemissa. Minulle on vielä hieman auki tosin se että miten tänne kannattaisi matkata. Yksi vaihtoehto olisi lentää Rovaniemelle ja vuokraa sieltä…
-
Matkustaminen korona-aikana
Mulla on ollut aivan kauhea matkakuume viimeiset 1,5 vuotta, kun koronan vuoksi ei ole voinut matkustaa ulkomaille samalla lailla kuin ennen. Viime vuoden kesällä tilanne oli onneksi Euroopassa vähän parempi, joten silloin hyödynsimme tilaisuuden ja varasimme lennot Keski-Eurooppaan. Matkustaminen oli vähän outoa, kun lentokenttä oli lähes autio ja kaikilla oli maskit päällä. Itse kohteessa sen sijaan oli aika ihanaa, kun yleensä täynnä olevat turistinähtävyydet olivat tosi rauhallisia ja saimme katsella ympärillemme rauhassa. Lisäksi olemme viime vuosina matkustelleet kotimaassa paljon enemmän kuin tavallisesti. Tämä on ollut tosi kivaa, mutta se ei kuitenkaan itselle ole ihan sama asia kuin ulkomaille lähteminen. Toki tässä on ollut se plussa, että koska ollaan etätöissä, niin…
-
Koska voi taas matkustaa?
Vastaushan tähän on KOSKA TAHANSA! Monelta olen kuullu tämän kysymyksen ”Koskakohan voi taas matkustaa ja lentää sinne tai tänne..” harva on kuitenkaan tajunnut sitä että asumme suhteellisen isossa maassa (Suomen pinta-ala on yli 338 440 neliökilometriä joka on siis isompi alue kuin Italia ja melkein yhtä iso kuin Saksa. Moni ystävistäni ei ole matkustanut Suomessa juuri pätkän vertaan. Moni on käynyt joskus Turussa ja ehkä Tampereella ja sitten omalla mökillään mutta thats a bout it! Lisäksi Levi, Ruka jne. ovat tuttuja laskettelupaikkoja, mutta harva on käynyt e.g. Rovaniemen keskustassa tai Oulussa kesämarkkinoilla saati puhumattakaan Inarissa tai kilpisjärvellä vaeltamassa. read more
-
Halvat Lennot Helsinki Chicago
Löysin erittäin halvat lennot syksyllä Chicagoon. Vaikka kyseiseen aikaan vuodesta siellä on ilmeisesti about samanlainen sää kuin Suomessa, voisi se silti olla hyvä vaihtoehto sillä lentoliput saa nyt 315 euron hinnalla ja kesälomalentoja tuskin enää hirveän edullisesti mistään saa. Nämä Chicagon lennot maksavat siis vain 315 euroa! Näin edullisesti hädin tuskin pääsee edes Lappiin edes takas 🙂 Lufthansan lento lähtee Helsingistä Muncheniin jossa on nopea 1,5 tunnin odotteluaika seuraavaa United airlinesin lentoa kohti Chicagoa. O’Haren lentokentältä Chicagosta pääsee helposti e.g. junalla tai bussilla keskustaan. Menomatkalla lento kestää noin 14 tuntia välilaskuineen ja takaisin tullessa aikaa kertyy 16 tuntia. read more
-
Halvat Lennot Keniaan 324 Euroa
Seurailen erilaisia matkustamiseen ja lentoihin liittyviä sivustoja viikkotasolla siinä toivossa että löytäisin kesäksi halvat lennot jonnekin lämpimään. Suurin osa näistä vastaantulleista matkoista on ollu eurooppaan mutta nyt tuli vastaan mielenkiintoinen kohde. KENIA! En ole koskaan kuullut että kukaan olisi ollut Keniassa. Teinkin hieman taustatutkimusta aiheeseen 🙂 Ilmeisesti Keniassa syödään eri kommuuneissa eri tyyppisiä ruokia, mutta ilmaisesti suosituimmat ruoat ovat kuitenkin UGALI ja SUKUMA Nämähän näyttää tyypillisiltä Suomalaisilta ruoilta eikö? Noh.. mennäänpä takaisin aiheeseen. Eli siis Keniaan saisi nyt lennot 324 euron hintaan. Jos jollekin Kenia ei ole vielä tuttu niin täällä se on, Somalian kupeessa: read more
-
Kesän matkakohteet
Ahoi! Kesä lähestyy ja kuumimmat ajankohdat varata halpoja lentoja sekä majoituksia lähestyy myös. Inspiraation tueksi tongin intertistä tietoa ylipäätään siitä mihin Suomalaiset normaalisti matkustavat. Löysin alla olevan graafin Stat.fi:n sivuilta, jonka mukaan viime vuonna (ja myös viimeisen 7 vuoden aikana!) suosituin matkakohde on ollut.. SUOMI! Graafin perusteella kotimaanmatkustaminen on selkeä ykkönen kesäkuukausina. Hyvänä kakkosena tulee ulkomaanmatkat ja pienimpänä kategoriana risteilyt ja päivämatkat. Tämän lisäksi on hyvin yllättävää nähdä että ulkomaan lentojen ja matkojen määrä on tippunut roimasti vuoden 2013 jälkeen, joskin viime vuonna olemme päässeet 2013 tasolle. Johtuuko tämä jostain säätilanteesta vai talouden tilanteesta Suomessa ylipäätään? Tämän kuvan rinnalle olisi kiva saada kesän keskimääräiset lämpötilat 🙂 joskin viime kesä oli…